Voi nuha minkä teit

Nuha pirulainen hyökkäs kimppuuni. Tässä on nyt sitten jo ainakin kolmatta päivää kuulostettu ihan kamalalta ja nenäki vuotaa ku reikänen vene. En tiiä onko tää menny pahempaa vai parempaa päin, mut aamulla oli ainaki ihan kamala olo ku oli niin tukossa. Hyvä jos sai hengitettyä.
      Teetä on tullu hörpittyä ja kurkkukarkkeja popsittua. Nenäliinojaki on kulunu hullunlailla. Olis varmaan paras kömpiä sänkyyn peiton alle ja sieltä sitte välillä kurkkia mitä maailmalla tapahtuu, mutta taidan sitä ennen mainita jotain siitä mitä tehtiin viime viikolla koulussa, onhan tää blogi kuitenkin myös miun ns. opiskelupäiväkirja.

En osaa sanoa kuinka hyvin oon totetteuttanu numeron 6, kun tuli eilenkin käytyä siellä puutarhajuhlissa. (enkä tiiä oliko se muutenkaa fiksua nuhasena)

Viime viikolla tutustuttiin siis uutisiin. Lueskeltiin erilaisia uutisia ja tutkittiin millasia uutisia on olemassa ja miten ne eroaa toisistaan, mutta pääsääntösesti puhuttiin ihan uutisista, joita näkee sanomalehissä ja jotka vastaa kysymyksiin; Mitä, missä ja milloin + muutamiin muihin.
     Loppuviikosta päästiin ite kirjottelemaan uutisia ja se oli oikeastaan ihan kivaa puuhaa. Toki välillä tunsi olevansa ihan hukassa ja tuli lyötyä päätä koneeseen (ihan kirjaimellisesti muutaman kerran, kone ei kärsiny vahinkoa, eikä pää). Toisaalta se fakta, että on tullut lueskeltua uutisia vaikka kuinka pitkään (aamuinen sanomalehti), autto aikalailla lauseitten muodostamisessa. Ties ainakin minkä tyylisesti pitäis yrittää kirjottaa, vaikka en siinä ihan aina onnistunukkaa. Loppuen lopuks uutisten kirjottaminen alko tuntumaan ihan kivalta puuhalta, vaikka edelleen pidän itseäni paljon parempana kun ei anneta liikaa rajoja. Hyvät ohjeet on aina hyödyllisiä, mutta kun tulee se sana- tai merkkiraja, niin tämä tyttö alkaa tuskastumaan. Toki "oppia-ikä-kaikki" eli eiköhän tämä harjoittelemalla ala luonnistumaan paremmin!

Nyt taidan kuitenkin kömpiä sängyn puolelle ja kuunnella musiikkia, kun ei tosiaan ole kovin kaksinen olo tämän perhanan nuhan takia. Pysykää te muut terveenä!

Hommat hanskassa, hanskat hukassa

Useamman inspiraatio täyteisen päivän jälkeen blogiin kirjoittaminen tuntuu taas vaikealta. Pelkkä kirjainten näpyttely tuntuu raskaalta ja hankalalta, ja tunnustan myös pyyhkineeni useamman rivin jo kirjoittamaani tekstiä pois, kun en ollut siihen tyytyväinen. Olin aloittanu kuvailemalla kiireistä viikonloppuani, mutta pieni ääni pääni sisällä käski minua ottamaan toisenlaisen otteen tähän postaukseen. Mikä se sitten lieneekään. 

Tämä aloittamisen vaikeus tulee vastaan jokaisella ihmisellä, mutta juuri nyt se on henkiläkohtainen Belriinin muurini, joka jättää inspiraation aivojeni ulkopuolelle. Muurissa on myös alla oleva kyltti jonka mukaisesti kaikki pienet inspiraation hiukkaset "ammutaan", ja selviytyneitä inspiraation palasia ammutaan uudelleen.

Inspiraatiotani pitäisi auttaa purkamalla muuri, mutta tänä iltana taida tyytyä vain sen töhrimiseen ja palaan asiaan paremmalla ajalla, sillä tekstini on muuttumassa aina vain kryptisempään muotoon. 

Siispä hyvät yöt ja huomenna yritetään uudelleen, jos yritetään!

Minun mielipiteeni

Tutustuin viikonlopun aikana K:n antamaan kolumniin (Linkki), ja nyökkäilin itsekseni melkein koko sen ajan kun luin tekstiä. Jos nyt joku ei vaivautunut linkkiä avaamaan, voin avata kyseistä kolumnia sanomalla, että se käsitteli sitä, saako toimittajalla olla mielipiteitä ja jos saa, saavatko ne näkyä tämän teksteistä.
     Itse koen kaikkien kirjoittajien ilmentävän henkilökohtaisia mielipiteitään jokaisessa tekemässään tekstissä, oli kyseessä sitten tekstiviesti tai sanomalehden uutinen. On toki olemassa tekstejä, jotka ovat hyvin neutraaleja, mutta aina kun tekstistä löytyy jokin sävy, se paljastaa ainakin adjektiivien käytöstä. Käyttääkö henkilö suurentelevaa vai vähättelevää sanastoa, onko kirjoittajalla jokin tietty ilmaisu, jolla tämä kuvaa iloa, surua tai vihaa? Myös tekstin rakenne kertoo jotain kirjoittajastaan, mutta rakenteista on erittäin vaikea saada mitään tietoa ensi silmäyksellä, jos ollenkaan. Edellä mainitut asiat ilmentävät ihmisten mielipiteitä, vaikkakin monissa tapauksissa hyvin hienovaraisesti, jopa huomaamattomasti.
     Minä henkilökohtaisesti pidän mielipide kirjoituksista, sillä ne luovat lukijan ja kirjoittajan välille keskustelun, jota kukaan ei tule kuulemaan (ellei tekstiä voi kommentoida esimerkiksi netissä). On tärkeää, että teksti saa ihmisen ajattelemaan ja miettimään, mitä tämä itse on mieltä asiasta. On hienoa, jos teksti saa lukijassaan jonkinlaisen tuntemuksen aikaiseksi. Mikä olisi mukavampaa, kuin lopettaa tekstin lukeminen hymy huulilla? Tai mikä palkitsee kirjoittajan vaivan paremmin kuin se, että hänen lukijansa alkavat keskustella aiheesta, joka on ristiriidassa näiden ajatusten kanssa. Vain keskustelemassa asioista, kyseenalaistamalla, me voimme oppia enemmän ja ymmärtää maailmaa paremmin.
     Mielipiteet ovat tärkeitä, mutta kovin jyrkät ja poikkeavat mielipiteet usein ammutaan alas ennen kuin ne pääsevät kunnolla edes lentoon. Niitä haukutaan ja mollataan avoimesti, sillä ihmisillä on uskoa, että heitä tuetaan heidän omassa mielipiteessään. Kirjoittaja itse taas on rohkea ottaessaan poikkeavan tai jyrkän aiheen esille ja testin julkaistessaan osaa jo odottaa lukijoiden keskuudessa syntyvää "älämölöä".

Nyt ilmaistuani mielipiteeni aiheeseen, taidan nostaa sormeni näppäimistöltä ja nojata taaksepäin tuolissani. Tällaisen teksti "urakan" jälkeen koen ansaitsevani hetken omaa aikaa draamojeni parissa. Kiitos ja kumarrus lukijoille, tämä tyttö lopettaa tämän postauksen tähän!

Ollakko anonyymi vai eikö olla?

Edellisessä postauksessa mainitsemani postaus putki katkesi kuin liian kireälle venytetty kumilenkki. Ei tullut sitä neljännen päivän postausta, mutta ei se yhden päivän tauko rikoskaan taida olla. Siispä nyt päivän taukoa pitäneenä, pitäisi olla kahden päivän edestä kirjoittamista, mutta en nyt ole ihan varma.

Eilen aloitimme koulussa Hops-keskustelut ja minullakin se oli tarkoitus silloin olla. Aikataulumme menivät kuitenkin solmuun, mutta kaiken todennäköisyyden takia vain siksi, että K:n kanssa on mukava keskustella melkein mistä vain. Samaan aikaan kun Hopseja jatkettiin, kirjoitimme me muut omasta elämästämme. Se oli aluksi kauhean haastavan kuuloista ja tuntuista, mutta kun pääsin alkuun, ei se tuntunutkaan enää niin kovin haastavalta. 

     Tänään sain oman tarinani valmiiksi ja lähetänkin sen K:lle. Myöhemmin minun elämäni pienistä myllerryksistä pääsee lukemaan myös täällä blogissa, tosin kyseessä tulee olemaan sensuroitu versio, minä kun en tykkää jakaa tarkkoja yksityiskohtia omasta henkilökohtaisesta elämästäni netissä, siksi liikunkin netissä usein nettinimeni Nanican takana. Tuntuu turvallisemmalta, kun tietää etteivät muut netissä seilailevat ihmiset heti tiedä kuka minä oikeasti olen, tai mistä olen. Olen kuitenkin kotoisin pieneltä paikkakunnalta ja jos joku tietää paikkakunnan, tai tuntee jonkun paikkakunnalta, on hyvin todennäköistä, että sitten tietää minutkin. On toki totta, että pieni paikkakunta myös suojaa minua, sillä aina kun mainitsen mistä olen, saan selittää missä se sijaitsee hyödyntäen lähimpiä kaupunkeja.

     Tämä nimimerkin taakse piiloutuminen, tuntuu toisaalta minusta hieman tyhmältä, sillä jos oikeasti haluaisin ettei minua olisi helppo seurata, en olisi niin facebookissa, bloggerissa, twitterissä kuin myös My365-nimisessä kuva sovelluksessa, mutta koska minä rakastan kun ihmiset kommentoivat ja antavat palautetta teksteistäni, kuvistani jne. Valehtelisin väittäessäni jotain muuta. Tähänkin blogiin lisäsin alas toiminnon, jolla lukijat voivat antaa minulle yksinkertaista palautetta. Kyseessä on yksinkertainen "rastiruutuun"-tyylinen toiminto johon olen valinnut vaihtoehdot: "Luin", ":)" ja ":/", joita lukijat voivat valita luettuaan tekstini.

     Toivoisin lukijoiden aina luettuaan klikkaavan "luin"-painiketta, jotta näkisin kuinka moni vaivautui uhraamaan muutaman minuutin vuodatuksilleni. Mielelläni näkisin myös mitä mieltä lukijat olivat, ja tästä syystä lisäsin hymiöt "luin" painikkeen kylkeen. Ja jos nyt jotain alkoi mietityttää kuinka nuo saa lisättyä omaan blogiinsa, niin kysykää toki niin neuvon mistä ne saa lisättyä.

Palataampa nyt kuitenkin vielä hetkeksi eiliseen. Koulupäivän jälkeen menin Lahden kaupunginteatterin kutsutapahtumaan, jossa esiteltiin syksyn teatteriesityksiä. Saimme nähdä jokaisesta esityksestä niin sanotun trailerin ja lopuksi meillä oli mahdollisuus seurata West Side Storyn avoimia harjoituksia. Vaikka kyseessä olikin vaan harjotukset ja nähtiin ainoastaan muutama pätkä, tulin siihen tulokseen, että teatteriin olis päästävä tuo nyt syksyn aikana katsomaan.

     Teatterista lähtiessä tuli huomattua et ulkona oli satanu ja sato muutaman pisaran sillonkin, ja nostaessani katseen tiestä huomasin et taivaalle oli ilmestyny mahtavan värinen sateenkaari, josta oli tietysti otettava kuva. Harmillisesti mukana oli vaan puhelin ja laatu onkin sit sen mukaista, mutta jos jotain kiinostaa vilkasta ni tässä on linkki kuvaan.

Kiva kun jaksoitte lukea. Lisää juttuja myöhemmin ;)

Rytmi sekaisin kuin seinäkello

Aamulla herätyksen pärähtäessä soimaan olisi tehnyt mieli kääntää kylkeä ja jatkaa unia, mutta vastuuntuntoisena ihmisenä nousin silti ja siristelin silmiäni verhojen läpikuultavassa valossa.
     Nyt kolmantena koulupäivänä (ja aamuna) huomaa kuinka oma unirytmi on tullut pilattua täysin kesän aikana. En toki voi väittää etteikö se olisi ollut jo viime talvena hieman sekaisin ja pahempaan päin mitä pidemmälle keväässä päästiin. Nyt olisi kuitenkin aika siirtää iltarutiinia oikeaan suuntaan ja siten herätä pirteämpänä aamulla. Eiköhän tämä vielä tästä, vaikka vielä aamut tuntuvat muutenkin oudoilta, kun ei ole oppinut asuntolalla heräilemään.

Olen voinut ilokseni huomata, että meidän opiskelijoiden välillä syntyy erilasia keskusteluita, joihin on vaihtevasti helppo tai vaikea osallistua. Välillä mielessä on jokin aiheeseen liittyvä mielipide tai tiedonjyvä, mutta aiheen liikkuessa pikajunan lailla seuraavasta aiheesta seuraavaan, tyydyn pohdiskelemaan omassa mielessäni ja avaan suuni vasta kun huomaan raon keskustelussa.
     On myös ollut ilo huomata kuinka luontevalta blogin kirjoittaminen tuntuu, vaikka ennen olen lähinnä kirjoitellut kerran tai kaksi kertaa kuukaudessa. Nyt voin ilokseni ilmoittaa tämän olevan jo kolmas postaukseni kolmen päivän sisään. Ei lainkaan paha sanoisin. Taidan yrittää jatkaa samaan malliin.

Hyvä/paha sosiaalinen media

Koulu alkoi siis eilen, mutta erityisemmin siltä ei vielä ole tuntunut, kun tämänkin päivä oppitunneilla sai vapaasti, ja opettajan pyynnöstä seikkailla netin ihmeellisessä maailmassa. Tunnin ensimmäinen tehtävä oli luoda blogi, mutta koska olin sen jo reippaana tyttönä tehnyt edellisenä iltana, tyydyin ensin hiomaan ja korjaamaan muutaman kirjoitusvirheen edellisestä julkaisustani. Sitten aloin painimaa (myös opettajan pyynnöstä) Twitter-tilin kanssa, jonka tekeminen muuttui ihmeen hankalaksi, kun koneella kyseiselle sivulle kirjautuminen ei onnistunutkaan. Onnekseni (?) voin todeta omistavani älypuhelimen, jossa kirjautuminen jostain maagisesta syystä onnistui heti ensi yrittämällä.
    Nyt tämä tyttö on siis Twitterissä, eikä ole ollenkaan varma oppiiko sitä käyttämään. Tekninen puoli tuskin tulee olemaan suurin este, vaan se että sinne pitäisi myös joskus eksyä katselemaan seuraamiensa ihmisten päivityksiä. Yksinkertaisinta olisi tietysti seurailla tapahtumia puhelimen välityksellä, sillä se minulla on aina mukana. Ongelmaksi voisi kuitenkin muodostua tämä nyky-yhteisön jo huomaama ongelma: Naama liimautuu näyttöön, oli kyseessä puhelin, tietokone tai telkkari. Eikä silläkään tunnu olevan väliä oletko sitten kotona, koulussa, töissä vai matkoilla.
     En ole teknogian vastainen ihminen, ja tuskin sellaiseksi olen muuttumassakaan, mutta kun luokkalaisistani kaksi paljastuivat facebookin vastaisiksi, tuli mietittyä uudelleen omaa suhdettaan sosiaaliseen mediaan ja teknologiaan. Omat iltani kuluvat suureksi osaksi koneen ääressä istumassa, mutta en sanoisi eristäväni itseäni muista ihmisistä, vaikka vanhempi sukupolvi välillä asian ottaakin puheeksi. "Menisit välillä ulos." on varmasti tuttu kommentti kaikille, jotka ovat jumahtaneet koneen ääreen useammaksi tunniksi.
     Sosiaalinen media, kuten facebook ja twitter, ovat mielestäni upeita keinoja pitää yhteyttä ystäviin ja oppia uusia asioita maailmasta. Tietysti voimme kyseenalaistaan sen, onko meidän oltava facebookissa 24/7, vai riittääkö 15 minuutin pikainen vilkaisu päivän annokseksi.
     Itse käytän facebookkia keinona pitää yhteyttä ihmisiin, joiden kanssa ei tulisi puhuttua puhelimessa, ja joiden tapaaminen on vaikeaa suuren välimatkan takia. Myös blogi toimii keinona viestiä muiden kanssa, ja voi jopa säästää aikaani, kun minun ei tarvitse selittää päivän tapahtumia uudellee sekä siskolleni, parhaalle kaverilleni ja serkulleni. Kaiken sen uudelleen kirjoittamisen sijaan voin yksinkertaisesti ohjata heidän blogiini ja pyytää sitten kommentoimaan tapahtumia.

Koska aikasemmin tunnustin istuneeni koneen ääressä aamulla selaillen Twitteriä ja blogeja, voisi joku päätellä minun istuneen koneen ääressä koko päivän. Sen sijaan olen ehtinyt tänään käydä Lahden keskustassa kuuntelemassa "Runoja Patsailla"- kävelykierrosta ja pelaamaan biljardia neljä peliä. (joista muuten voitin kaikki neljä!) Olen myös ehtinyt puhua puhelimessa hyvän ystäväni L:n kanssa, jonka kanssa myös suunnittelimme näkevämme huomenna.
    Minun täytyy kuitenkin tunnustaa, että seuraavat muutamat tunnit olen suunnitellut käyttäväni netin parissa, selailemalla facebookkia, juttelemalla skypessä, katsomalla ohjelmia ja pelailemalla muutamia minipelejä. Tämän sanottuani joudun todella harkitsemaan, jos kirjan lukeminen olisikin paljon parempi valinta!

Ensimmäinen!

Weheartit.com

Ensimmäinen blogiviesti uudessa blogissa ja ensimmäinen päivä uudessa koulussa. Blogina tämä blogi on neljäs jonka kirjoittajana olen. Tälläkin hetkellä minulla on yksi aktiivinen blogi, jota päivitän kuukausittain, joskus useamman kerran, toisinaan päivitysten välillä on joku kuukausikin. Olen pitänyt blogia niin ystäväni kanssa, osallistunut elokuvia arvioivan blogin arviointien tekoon, pitänyt novelli blogia ja aivan arkista niin sanottua päiväkirjablogia.
     Tämä blogi tulee olemaan täysin oma blogini, joka kuitenkin on aloitettu tämän vuotiset opintoni mielessä. Tänä vuonna olen nimittäin Lahdessa opiskelemassa journalismia, ja blogin kirjoittaminen on hyvä tapa ilmaista itseään ja harjoittaa kirjoitus taitojaan. Aikomuksena olisi kirjoittaa blogiin joka viikko, ja jos ei ihan joka päivä, niin lähestulkoon.

Ensimmäinen päiväni opistolla ei ollut tänään, vaan sunnuntaina, jolloin raahasin tavarani viidenteen asuinkerrokseen, jossa huoneeni sijaitsee. Uhrasin heti samana iltana muutaman tunnin tavaroiden järjestelyyn ja lähdin sitten tutustumaan omaan kerrokseeni ja sen muihin asukkaisiin.
     Myöhemmin illalla huonekaverini V saapui myös ja tapasin hänet ensimmäisen kerran. Tulimme heti hyvin juttuun, joten eiköhän tämä vuosi tule menemään ihan sovussa, kunhan opimme toistemme tavat.

Saimme myös ensimmäisen tehtävämme, sillä heti ensimmäisenä päivänä K jakoikin meille kaikille omat artikkelit luettavaksi. Itse sain artikkelin/kolumnin, joka käsitteli tekstien päähenkilöitä ja sitä miten eri tavoin tämä voi suhtautua päähenkilöön, ja siten vaikuttaa kirjoituksen luonteeseen. Teksti oli niin informatiivinen, että minusta tuntui kuin olisin lukenut koulukirjaa, mutta toisaalta tekstistä myös näkyi, ettei sitä oltu suunnattu sinne.

Nyt taidan kuitenkin uhrata aikaani myös blogin ulkonäköön, sillä vaikka sisältö olisinkin tärkeintä, ei kauniista ulkokuoresta haittaakaan ole.