Olipa kerran Tuija, joka tuli esittelemään journalismilinjan
opiskelijoille omaa journalismi historiaansa. Tuija oli ruskeatukkainen ja
hänellä oli silmälasit. Hän istui luokan edessä ja puhui hiljaa. Aluksi hänen
paitansa sai enemmän huomiota kuin hänen sanomisensa.
Journalistiopiskelijat istuivat hiljaa ja höristelivät
korviaan Tuijan kertoessa omaa opiskelutaustaansa lukiosta yliopistoon. Hänen puhuessaan auringon säteet poukkoilivat
tämän kasvoilla ja paistoivat ikävästi suoraan silmiin. Hetken istuskeltuaan
luokan edessä, Tuija pelastautui opettajan pöydän ja kannettavan ääreen, josta
hän taikoi valkokankaalle diaesityksen opiskelijoiden ihmeteltäväksi.
Hiljainen puhe jatkui diojen vaihtuessa ja aiheen siirtyessä
työharjoittelun hyödyistä neuvoihin kuinka päästä yliopistoon.
Journalistiopiskelijat hymisivät itsekseen ja kuuntelivat vaisuina, kuinka
Tuija, toimittajaksi tai pääministeriksi unelmoinut Lahtelaistyttö, oli alkanut
saavuttaa unelmiaan. Tuijan harjoittelut ainakin neljässä eri lehdessä ja
sisältä pursuava mielenkiinto toimittajan työtä kohtaan, sekä innosti, että lannisti
kuuntelijoita.
Vinkkejä sateli niin siihen kuinka hyödyntää vuosi
opistossa, opiskelemaan hakemiseen, kuin työhaastatteluihin
valmistautumiseenkin. Oppilaat höristelivät korviaan ja yrittivät painaa
pääasiat mieleensä. Osan kynä viuhui paperin yllä nopeaa tahtia ja toisen
sormet lensivät näppäimistöllä muistiinpanoja tehdessä. Osa päätti luottaa
muistiinsa ja keskittyi vain kuuntelemaan Tuijan tasaista ja hiljaista ääntä,
joka kantautui hennosti, jopa luokan takaosiin.
Luokka lämpeni kysymyksille diojen loputtua synnyttäen
pieniä keskusteluja. Tuija kuunteli rauhallisesti opettajan pöydän ääressä
istuen ja vastasi parhaansa mukaan. Hän neuvoi kyselemään haastateltavilta
rohkeasti tarkennuksia ja olemaan ujostelematta. Ei pitäisi pelätä olevansa
amatööri. Muutama kuuntelija kiemurteli hetken kiusaantuneena paikallaan ja
pohti kuinka suhtautua itseensä muuna kuin amatöörinä.
Kello tikitti eteenpäin ja keskustelu alkoi tyrehtyä, kun
kuuntelijat kokivat saaneensa mieleensä ponnahtaneisiin kysymyksiin vastauksia.
Ei mennyt kauaa, kun opettaja ilmoitti kahvitauon alkaneen. Tuoleihinsa
juurtuneet oppilaat nousivat jäykkinä ylös paikoiltaan ja raajojaan venytellen
lähtivät raahautumaan ruokalaa kohti. Heidän päässään pyörivät kuinka ihmisiin
tutustuminen on kannattavaa ja mielikuvituksen ruokkiminen tuottavaa.
Taskuissaan heiltä löytyi nyt tietoa miten jahdata unelmiaan toimittajana ja tieto
kuinka hyödyllistä on tarttua tilaisuuksiin.
Tuija istuutui kahvipöytään oppilaiden ja opettajan seuraan.
Hieman epävirallisemmin luokassa alkaneet keskustelut jatkuivat, mutta aika
tuli vastaan. Tuija kokosi tavaransa kasaan, käveli jo ulko-ovea kohti, ja
kipaisi vielä ennen lähtöään hakemaan luokaan unohtuneet kuulokkeensa. Inspiroituaan ja ruokittuaan
journalistiopiskelijoiden tiedonnälkää, hän poistui hyvillä mielin Vuorikadun varressa
olevasta koulurakennuksesta ja laittoi jalkaa toisen eteen.
Edelleenkin mahtava. Onneksi kirjoitit tähän muotoon, etkä puisevaa jaarittelua!
VastaaPoistaVoi kiitoksia :D
Poista