maanantai 30. syyskuuta 2013

Huumaava teatteri

Viime perjantaina tuli käytyä katsomassa teatterilinjan tulkintoja Reko Lundanin näytelmästä "Tarpeettomia ihmisiä". Kyseessä oli vielä lähinnä opiskelijoiden harjoittelua, jonka pääpaino oli vuorosanojen opettelussa, tilankäytössä ja vuorovaikutuksessa.
     Opiskelijat olivat saaneet pareittain kohtauksia, jotka he saivat esittää oman tulkintansa mukaisesti. Minä ja muut katsojat saivat siis nähdä vain neljä erikohtausta, mutta monen eri näyttelijänalun tulkitsemana. Jokainen kohtaus näyteltiin kahdesti, mutta Tuulaa, Karia, Sonjaa ja Petriä näyttelevät opiskelijat vaihtuivat aina.
     Oli mielenkiintoista nähdä kuinka rohkeasti teatteriryhmäläiset näyttelivät edessämme ja pistivät tunteitaan peliin. He huusivat toisilleen, heittelivät kahvipakettia ja leipiä, sekä repivät toisiaan. Välillä sain kylmiä väreitä heidän näyttelemistään katsoessani ja välillä hihitin hihaani, kun heidän teatteerisuutensa meni mielestäni hieman yli.

En sanoisi olevani teatteri-ihmisiä, mutta nautin usein ajastani näytelmiä katsoessani. Nytkin nautin ajastani, vaikka aluksi hieman epäilinkin. Nuoret näyttelijöidenalut saivat minut seuraamaan näytelmää ja reagoimaan esittämiensä hahmojen tunteisiin.

Näytelmän loputtua dramaattisesti Tuulan maatessa selällään viinin ja lattialle heitettyjen leipien päällä, kylki selässäni kylmät väreet. Muut näyttelijät lauloivat yksinkertaista mutta kaunista laulua ja kerääntyivät Tuulan ympärille. Lopuksi taputin kumartaville esiintyjille, nousin tuolistani ylös ja kävelin pää ajatuksia täynnä pois salista.

Yksi ajatuksistani taisi olla: "Uskaltaisinpa minäkin."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti