Näyttely koostui erilaisista ja persoonallisista muotokuvista. Näyttelyyn oli valikoitu parintuhannen ehdokkaan joukosta kaikista persoonallisimmat versiot. Saimme ihastella tekniikoiltaan hyvin erilaisia töitä. Taltioin muutamia esimerkkejä myös puhelimellani:
Kuvassa Jonna Kalliomäen työ "The Mug Shot"
Vasemmalla Sanna Maria Paanasen "Katseet", oikealla Riitta Forsmanin "Ihmisiä 1"
Vasemmalla Sanna Maria Paanasen "Äiti , tuleeko koulusta huonoa palautetta?", oikealla Janika Herlevin "This Gun's for Hire"
Tässä oppaamme, joka on jo useampana vuonna tarvittaessa toiminut yhtenä taidenäyttelyn oppaana.
Ensimmäinen muotokuva jota tuli tarkkailtua oli Sampsa Sarparannan työ "Ammutaanhan hevosiakin" (yllä oleva harmaasävyinen taideteos oppaan vieressä). Jotenkin ihastuin sen rikkaisiin harmaan sävyihin ja taisin jossain vaiheessa unohtaa kuunnella oppaamme jutustelua. Kadehdin taitelijan tekemää jälkeä ja haaveilin maalaamisesta.
Eräs kierroksemme mielenkiintoisimpiin töihin kuului Janika Herlevin "This Gun's for Hire työ, joka oli koottu seinälle mielenkiintoisella tavalla. Sommitelma oli hajanainen ja osa töistä nojasi seinää vasten kuin odottaen, että joku nostaisi ne seinälle, kunhan olisi keksinyt niille paikan. Töiden jälki oli useaa työtä keskeneräisempää, mutta ehkä se oli juuri töiden paras puoli. Eräs hyvä lapsuudenystäväni on myös taiteilija ja näin Herlevin töissä yhtäläisyyksiä ystäväni töihin.
Kävellessäni avarassa tilassa kuvalta kuvalle, kuuntelin kenkieni kantojen kopinaa ja pystyin kuvittelemaan paikalle punaviinilaseja kanniskelevia kulttuurinystäviä. Kuinka he maistelisivat viiniä ja keskustelisivat muotokuvista sivistynein kommentein. Itse koin olevani hieman eksyksissä kaiken sen taidekulttuurin keskellä.
Toisaalta huomasin katselevani kuvia samalla hieman omissa maailmoissani leijaillen ja pohtien: "Olisipa minulla rahaa ja paikka tuolle työlle. Se on upea." Arvostan taiteilijoiden tekemää työtä, sillä vaikka ennen muotokuvat olivat keino ansaita elanto ja mahdollistaa "oikean taiteen" teko, nykyisin ne ovat paljon monipuolisempia ja jossain määrin ehkä mielenkiintoisempia rikkoessaan aikaisemmin piirrettyjä näkymättömiä rajoja.
Pieni kömpelö taitelija sisälläni iloitsi jokaisesta sekunnista ja haaveili pensseliin tarttumista, mutta ulkona odottanut sateinen todellisuus palautti minut taas maankamaralle. Minua odottivat ruokailu, radiotyön leikkely ja kaksi kirjoittamatonta blogimerkintää. Avasin sateenvarjoni ja lähdin tallustamaan opistolle muutaman hetken rikkaampana pohtien tekemisen määrää.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti