Ei mitään kadehdittavaa

Korean demokraattinen kansantasavalta, tai arkisemmin Pohjois-Korea, on valtio, joka lupaa pitää huolta kansalaisistaan. Valtio lupaa kansalaisilleen katon päänpäälle, koulutuksen, töitä, ruokaa ja vaatetuksenkin. Kouluissa lapset laulavat yhdessä laulua "Meillä ei ole mitään kadehdittavaa maailmalta", joka on pohjoiskorealaisille yhtä tuttu laulu kuin länsimaalaisille on "Tuiki tuiki tähtönen".

" Isä, meillä ei ole mitään kadehdittavaa maailmalta, 

kotimme on työväenpuolueen huomassa, 

olemme kaikki siskoja ja veljiä, 

Vaikka tulimeri uhkaisi, lapsosten ei tarvitse pelätä: 

Isämme on kanssamme. 

Meillä ei ole mitään kadehdittavaa maailmalta. "

Eikö Pohjois-Korealla tosiaan ole mitään kadehdittavaa maailmalta? Media on kertonut meille kuinka Pohjois-Korean johtajat ovat kukin vuorollaan uhkailleet mm. Yhdysvaltoja, Japania ja Etelä-Koreaa sodilla ja ydinaseilla. 1990-luvulla maa kärsi pahasta nälänhädästä, jossa kuoli ulkomaalaisten tutkijoiden mukaan ainakin miljoona ihmistä, joka vastaa noin 3-5% väestöstä. Tilanne ei siis ole aivan niin ihanteellinen kuin mitä valtiota ihannoiva laulu kansalaisilleen uskottelee. Kaikki ei ole kunnossa

      2000-luvulla pohjoiskorealaisista loikkareista vuosittain 1 000 - 3 000 hakee Etelä-Korean kansalaisuutta. Luku on pieni, kun todellisuudessa Pohjois-Koreasta Kiinaan loikanneiden määrä on yli 100 000. Pohjois-Korean rajan yrittäneet pakenevat kotimaastaan paremman elämän toivossa, mutta jäävät usein suremaan rajan taakse jääneiden sukulaistensa puolesta. Rajoja valvotaan tarkasti ja kiinni jäädessä kohtelu on varsin raakaa. Loikkaaminen ei kuitenkaan ole vaarallista vain kyseenomaiselle, vaan tämän koko perheelle. Loikkarin Pohjois-Koreaan jääneet verisukulaiset voivat muutamissa viikoissa kadota kodeistaan. Heidän kohtalonaan onkin usein joko teloitus, varoituksena muille, tai vanki-/työleiri. 

     Leirit ovat kamalia paikkoja kenelle tahansa. Leirille joutuneita kidutetaan ja hakataan jatkuvasti, he kärsivät jatkuvasta nälästä ja he joutuvat tekemään rankkaa fyysistä työtä ilman minkäänlaisia oikeuksia. Leireillä teloitetaan ihmisiä, osa kuolee nälkään, vammoihinsa ja sairauksiin. Kuolema on osa jokaista päivää. Silti joku ihminen on päässyt näistä kamalista paikoista pois.
    Kaikestä tästä huolimatta Pohjois-Korea vakuuttaa kansalaisilleen, ettei näillä ole mitään kadehdittavaa muulta maailmalta. Heidän pitäisi olla tyytyväisiä kun heidän valtionsa pitää heistä niin hyvää huolta. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana osa ihmisistä on kuitenkin ymmärtänyt maansa todellisen tilanteen paremmin. Tämä pieni osa suunittelee pakoa tai on sitä yrittänyt.

Pohjois-Korean viljelemä ajatus, ettei heillä ole mitään kadehdittavaa meiltä, on helpompi kääntää toisinpäin; Meillä ei ole mitään kadehdittavaa Pohjois-Korealta. Vai onko sittenkin jotain?


Lähteet:
Kirja: Suljettu maa - Elämää Pohjois-Koreassa, Barbara Demick (original: Nothing to Envy - ordinary lives in North Korea)
The Guadian
Wikipedia